Matkalla, jossa matka oli tärkeämpi kuin määränpää
Pyhän Olavin merireittiä kulkiessaan saa nauttia matkasta ja kevään kauneudesta. Pyhiinvaellusmatkalla matka on itse päämäärä.
Vihdoinkin! Kolme vuotta sitten uutena turkulaisena tutustuin paikalliseen pyhiinvaellusperinteeseen kulkemalla Pyhän Olavin merireittiä Turusta Korppooseen.
Turun tuomiokirkolta lähtevä reitti kulkee Ahvenanmaan halki Ruotsiin ja aina Norjan Trondheimiin Nidarosin tuomiokirkolle. Ensimmäisen pätkän kuljettuani on ollut suunnitteilla jatkaa matkaa eteenpäin. Tänä keväänä toukokuun puolivälissä oli sen aika.
Vihdoinkin tuli vierailtua myös Ahvenanmaalla, kun edellinen matka sinne tuli tehtyä 9-luokkalaisena luokkaretkeläisenä noin 35 vuotta sitten. Ja vihdoinkin tuli lähdettyä matkaan kahdestaan siskoni kanssa. Perhematkoja on kyllä tehty, mutta kahdestaan siskokset eivät olleet aiemmin matkaa taittaneet.
Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten. Matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten.
Virsi 924
Saarihyppelyllä matkaan kohti Kökaria
Saaristolaisbussi kuljetti pyhiinvaeltajat Galtbyn satamaan, josta matka jatkui yhteysaluksella Kökariin. Matkaa tehtiin leväten ja saaristolaismaisemista nauttien. Tuulen tuivartamassa kohteessa testattiin vaatevarustuksen osuvuutta ja toisaalta sitä, miten askellus painava rinkka selässä onnistuu. Toimivaksi strategiaksi havaittiin se, että jätetään rinkka selästä majapaikkaan aina luontopolkuseikkailujen ajaksi. Vaelluksen polut kulkevat harvoin pääteitä pitkin. Sen sijaan luvassa oli vanhoja hiekkateitä ja luontopolkuja.
Kökarin reitit kuljettivat meitä ensin vanhaa kirkkotietä pitkin Kökarin kirkolle, jonka lähipiiriin oli tehty rantalehdikossa ja -kallioilla kulkeva meditaatiopolku. Pyhän Olavin reitillä kirkot toimivat etappeina, josta saa pyhiinvaelluspassiin leiman. Kuten odottaa saatoimme, kirkko oli kiinni, mutta sen naapurissa olevan fransiskaaniluostarin raunioille katettu kappeli oli auki. Sisällä oli paljon tietoa keskiajalta, fransiskaanien vaikutuksesta ja merimiesten reiteistä sekä entisaikojen elinkeinoista.
Päivä kului pitkälle iltaan Kalenin kukkuloita valloittaessa. Maisemien ihastelun ja luonnonrauhan ohella ajatus vei sotaan, kun loppumatkasta eksyimme polulta ja taivalsimme sodan jälkeen räjäytettyjen rannikkopatteristojen yli. Olipahan vaikea betonirakka kuljettavaksi. Ahvenanmaan demilitarisaation historiaan kuuluu vaiheita, jolloin täälläkin on oltu sotajalalla. Illan koittaessa täytyi todeta, että puolet Kökarista jää seuraavan reissun ohjelmaan, sillä aamulla matka jatkui seuraavalle saarelle.
Rauhan Herra, suo rauha. Rauhaa me kaipaamme niin. Rauhan Herra, suo rauha. Kaipaamme rauhaa, Herra, niin. Virsi 918
Olavin reittimerkkejä seuraten Sottungaan ja Lumparlandiin
Aamuinen Sottunga otti meidät hyvin vastaan, sillä pyhiinvaeltajille oli oma tila auki satamassa. Se olikin ainoa auki oleva paikka koko saarella. Yhteysaluksien ravintolat palvelivat hyvin, tosin vähän turhan lihapitoisesti. Muuten keväinen Ahvenanmaa vaikutti olevan vielä kiinni. Kesäkuun alkuun oli vielä pari viikkoa matkaa. Parasta palvelua vaeltajille olivat kuitenkin hyvin merkityt pyhiinvaelluspolut upeine maisemineen ja taukopaikkoineen. Pyhiinvaeltajien mökki tarjoili tietoa niin Sottungasta (Suomen pienin kunta, 101 asukasta) kuin kuljettavista reiteistä. Riippukeinuissa otettujen päiväunien jälkeen oli aika lähteä metsästämään kolmatta leimaa pyhiinvaelluspassiin.
Kirkko olkoon niin kuin puu, se saakoon kasvaa, missä tahdot. Näyttäköön se meille suuntaa kohti taivasta, oi Herra. Hedelmän ja varjon suokoon, sekä lämpöä ja voimaa.
Virsi 949
Kolmas leima passiin oli tarkoitus saada Lumparlandin kirkolta. Yhteysalus toi meidät Långnesin satamaan, josta taivalsimme Lumparlandin keskustaan. Kirkon leimasi oli joutunut väärille teille, mutta muistojen albumiin otin kuvia hautakivistä, joissa silmiinpistävän käytetty symboli oli katkennut ankkuri. Kirkko ei taaskaan ollut auki, mutta paikallisesta kaupasta ehdimme täydentää muonavarastojamme ennen sen sulkeutumista.
Matka jatkui vanhaa mutkittelevaa kylätietä päätien varteen. Koska takana oli jo lähemmäs parikymmentä kilometriä, yhteistuumin päätimme jäädä odottelemaan paikallisbussia päästäksemme matkallamme muutaman kilometrin asfalttiosuutta eteenpäin Lumparlandin ja Lemlandin rajalle. Muutaman kilometrin vielä taivallettuamme totesimme aiemmin bongaamamme majapaikan olevan kiinni, joten tilanne pakotti meidät metsään yöpymään. Ahvenanmaalla ei ole jokaisen oikeutta, joten vähän hätä-ei-lue-lakia -tyyliin vetäydyimme metsän siimekseen ilman, että olisimme lähteneet arvailemaan, kuka olisi se metsänomistaja, jolta yöpymiseen olisi pitänyt saada lupa.
Surutonta, ah, matkalla en majaa saa, sinne kiirehdin, missä on toivoni maa, lepo iäinen missä mun kätkee.
Virsi 622
Rinkatta Lemlandin poluilla
Keväinen Ahvenanmaa on öisin melko viileä. Keskimääräinen yölämpötila on neljä astetta ja sen verran taisi lämpöä olla, kun yöllä yritimme tarjeta kaikki mukana olevat vaatteet päällämme makuupusseissamme riippukeinuissa leväten.
Öinen ajatus oli se, että aamulla ajaisimme bussilla seuraavaan majapaikkaan ja jättäisimme rinkat sinne, jotta päivän vaellus sujuisi yli 10 kiloa kevyemmin. Edellisiltana palvelujen oltua kiinni varasimme sen jo valmiiksi. Ehdimme pakata leirimme rinkkoihin juuri ja juuri ennen sadetta. Tuntui johdatukselta, että saimme odottaa bussia pysäkkikopissa ja se, että pääsimme majoittumaan majapaikkaamme jo aamupäivästä.
Oppaaksi pyhän enkelin hän rinnalleni suo. Jos joudun tiellä tahroihin, hän ohjaa lähteen luo. Virsi 498
Sateesta huolimatta lähdimme metsästämään leimaa pyhiinvaelluspassiin Lemlandin kirkolta. Ajattelimme ottaa päivän ihan kevyesti, mutta siskon rasittunut jalka virkosikin ja askeleemme kuljettivat meidän ihastelemaan Lemlandin polkujen näköalapaikkaa sekä luolaa, jossa on piileskelty ison vihan aikana. Tuo ajanjakso tuli vastaan matkalla useampaan otteeseen.
Liftaten Lemböten kappelille
Edellisen päivän loppumatka vaati asfaltoitua kevyenliikenteenväylää pitkin taivaltamista viiden kilometrin matkan. Nuoruuden liftausmatkoja muisteltuamme yritimme jossain välissä liftata, jotta välttyisimme kovalla alustalla kulkemiselta, kun lauantain bussivuorotkin olivat vähissä. Kun olimme peukku pystyssä bussipysäkillä, autot väistivät vastaantulevien kaistalle, joten luovutimme nopeasti. Sen sijaan onnistuimme pyhäaamuna liftaamaan eli käytännössä kysymään kyytiä majapaikassamme majoittuneelta pariskunnalta.
Pyhäaamuna olisi ollut tarkoitus päästä sisälle kirkkoon ja osallistua jumalanpalvelukseen. Tässä kohtaa johdatusta ei ollut, sillä majapaikkaamme lähellä olevassa kirkossa on palvelus joka toinen sunnuntai ja nyt ei tietenkään ollut se sunnuntai. Niinpä Lemböten kappelille meno sai korvata jumalanpalvelusmenot.
Maarianhaminaa lukuunottamatta matkalla ei juuri tullut ihmisiä vastaan. Sen verran rauhallista on toukokuinen meno Ahvenanmaalla. Majapaikassamme oli kolme huonetta ja kaikissa yöpyjät, joten illalla saimme vaihdettua muutaman sanasen tulevista euroviisuista toisten majoittujien kanssa ja toiset majoittujat, Ukrainasta ennen sotaa Ruotsiin muuttaneen pariskunnan, tapasimme vasta aamulla. Ennen kappelilla rauhoittumista vaihdoimme tuntemuksia sodasta, sukulaisten kohtaloista ja ystävistä rintamalla. Se veti hiljaiseksi.
Te autuaat, te murheelliset maan, te, joita kiusataan ja vainotaan, te päänne nostaa saatte, te valtakunnan jaatte. Se kaipaaville hiljaa avataan.
Virsi 978
ja sisältä
Matkalaisia ennen vanhaan ja nykyään
Lemböten kappeli on perustettu Keskiajalla merimiehiä varten, mutta jäänyt melko pian sivuun maankohoamisesta johtuvien purjehdusreittien muututtua. Kappeli on ollut pitkään raunioina, mutta nykyään se on katettu ja seurakunnan käytössä. Oviaukon kaltereiden läpi sinne pääsi jopa kurkistamaan sisälle. Kun ennen vanhaan matkalaisia on palveltu avoimin ovin, jäimme siskon kanssa miettimään, miten nykypäivänä voisi mahdollistaa pyhäkköihin sisäänpääsyn. Meistä kumpikaan ei ole oikein laulunaisia, joten kirkkojen akustiikkaa emme olisi virren veisuulla testanneet, mutta alttarikaiteelle olisi tuntunut varmasti hyvältä polvistua hiljentymään.
Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.
Virsi 572
Matka ja määränpää
Lemströmin kanaali oli viimeinen etappimme Pyhän Olavin matkalla. Sinne kipittelimme rinkat selässä Lemböten kappelilta. Pyhäillan bussivuorolla oli tarkoitus jatkaa vielä Jomalaan, mutta sinne bussi kulki ainoastaan koulupäivisin. Matkan pää Maarianhamina oli saavutettu, mutta se ei tuntunut olennaiselta. Oikeastaan määränpää oli tehdä matkaa, askeltaa poluilla, joilla on kuljettu jo keskiajalla, hengitellä hiljaisuutta ja hämmästellä keväistä luontoa.
Koska luonnossa taivaltamisen jälkeen kaupunkiympäristö ei vaikuttanut kutsuvalta, järjestimme matkamme jälkiruuaksi luontoretken Maarianhaminan eteläpuolella olevaan Nåtön luonnonsuojelualueelle. Nettisivut lupasivat keväistä kukkaloistoa, ja säätiedotus poutapäivää ja auringossa kimaltelevaa merta. Lehdesniittynä hoidettu alue kukki mattona valko- ja keltavuokkoja sekä erilaisia ja erivärisiä kämmeköitä. Voi mikä autuus!
Tie valmis on, nyt tunnen sen ja lähden matkaan palvellen. Voin jakaa, minkä itse saan, rohkaista muita kulkemaan.
Virsi 511
