Lähi-idässä tullaan lähelle, mutta ollaan etäällä toisistaan
Sari-Johanna Kuittilo jakoi kuulumisiaan Lähi-idästä vierailullaan Maskun seurakunnassa ja Nousiaisten lukiossa.
”Olen Sari-Johanna ja olen kristitty.” Näin psykososiaalisentyön asiantuntija Sari-Johanna Kuittilo aloitti esittelynsä Nousiaisten lukion psykologian opiskelijoiden ryhmän edessä. ”Lähi-idässä tullaan lähelle, eikä pidetä etäisyyttä niin kuin Suomessa. Se, kuka sinä olet nimeltäsi ja uskonnoltasi, on tärkeää.”
Kohta luokassa lähtee kiertämään piparirasia, sillä Lähi-idässä eväät jaetaan. ”Vaikka sinulla olisi vain pieni pala leipää, siitä tarjotaan toiselle”, Sari-Johanna kertoo.
Sari-Johannalla on alkanut 20. vuosi lähetystyössä. Aluksi hän toimi seurakuntadiakonina Tel Aviv-Jaffossa kahdeksan vuoden ajan, ja sen jälkeen hän on työskennellyt psykososiaalisentyön asiantuntijana Israelissa ja Palestiinalaisalueilla Jerusalemista Suomen Lähetysseuran Felm-keskukselta käsin.
Lähi-idässä jaetaan eväät ja kuulumiset, mutta valitettavasti myös jaetaan ihmisiä eri ryhmiin. Erottelumuurin ja siirtokuntapolitiikan myötä eri alueilla olevilla ihmisillä ole mahdollisuuksia päästä tekemisiin toistensa kanssa. Tämä kaikki selittää vihamielisyyttä toisia kohtaan ja lisää alueen konfliktiherkkyyttä.
”Jos Nousiainen olisi kuin Länsiranta, se olisi muureilla ympäröity, eivätkä Maskusta asuvat pääsisi sinne sisälle eikä toisin päin. Myös Nousiaisten sisällä olisi sotilaiden tarkastuspisteitä, eikä sielläkään pääsisi liikkumaan vapaasti”, kuvaa Sari-Johanna alueen tilannetta. ”Ajatella, jos meidän välille laitettaisiin muuri, mitä se aiheuttaisi?”
”Yhteentuleminen on juuri sitä, mitä nyt tarvitaan!”
Meneillään olevan sodan myötä asetelmat alueella ovat vielä entisestään kärjistyneet. ”Onneksi kuitenkin riittää ihmisiä, jotka eivät halua sotaa, ja jotka haluavat toimia yhteyden lisäämiseksi.”
Sari-Johanna kertoo, kuinka sodan aikana rauhantyötä tekevät järjestöt ovat järjestäneet kohtaamispaikkoja netissä. Kun sodan myötä vastakkainasettelu kärjistyi entisestään, moni ajatteli, ettei enää tule eri uskonnon edustajien yhteisiin tapaamiseen. Sari-Johanna sai kuulla, kuinka joku kertoi pakottaneensa itsensä nettitapaamiseen, mutta tajunneensa, että ”Yhteentuleminen on juuri sitä, mitä nyt tarvitaan!”. Tapaamisissa osallistujat saivat kertoa avoimesti tuntemuksiaan sodasta. Kohtaamisissa ei keskitytty osallistujien taustaan, vaan käsiteltiin vaikkapa sitä, mistä sodan aikana näyttäytyvä pahuus kumpuaa.
”Ennen sotaa sain seurata muunmuassa Musalaha-järjestön työtä. Järjestö vie juutalaisia ja arabinaisia vaeltamaan. Naiset saattoivat tulla hyvin kipeistä lähtökohdista. Oma lapsi on voitu menettää tai lapsi on joutunut vuosiksi vankilaan jossain yhteenotossa.” Sari-Johanna on nähnyt, kuinka kohtaamiset ovat lähentäneet naisia. ”Oman tarinan kertomisen ja kohdatuksi tulemisen merkitys lähentää. Kun nähdään ja kuullaan toista, löydetään samanlaisia kipuja, joita jakaa.”
”Miten sinua kohdellaan, kun esittelet itsesi kristityksi?”
Sari-Johanna esitteli lukiolaisille lukuja eri etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin kuuluvien määristä Israelin ja Palestiinan alueella. Opiskelijoita hämmästytti, miten vähän alueella on kristittyjä. Luokassa myös kysyttiin: ”Miten sinua kohdellaan, kun esittelet itsesi kristityksi?”
”Kun muutin Israeliin 2005, törmäsin siihen, että kristinusko liitettiin usein holokaustiin. Kristityt olivat niitä, jotka tappoivat 6 miljoonaa juutalaista”, Sari-Johanna kertoo.
Käytännössä kohteluun vaikuttaa hänen mukaansa se, mihin juutalaiseen ryhmään kuulut. ”Uskonnolliset juutalaiset ovat ennakkoluuloisimpia. He tapaavat varoittaa juutalaisia kääntymästä kristityksi ja kyttäävät, mitä messiaanisissa, Jeesukseen messiaanisuuteen uskovissa, juutalaisseurakunnissa tehdään.”
Sari-Johannan mukaan kristityksi kääntyminen voi tarkoittaa pahimmillaan erottamista perheestä olipa perhe juutalainen tai muslimiperhe. ”Sodan aikana entistä useampi kristitty on taas muuttanut alueelta pois.”
”Verkostoitumisessa on voimaa.”
Sari-Johannan työhön kuuluu luterilaisten koulujen sosiaalityöntekijöiden, rehtoreiden ja opettajien työnohjaus sekä voimaantumista ja työhyvinvointia edistävien päivien järjestäminen. Viime aikoina Lähetysseuran kolmessa kummikoulussa tapahtuneesta psykososiaalisesta työstä on sana kiirinyt niin, että tällä hetkellä Sari-Johanna kokoaa yhteen sosiaalityöntekijöitä noin kymmenestä eri kouluista.
”Länsirannan sosiaalityöntekijät tekevät usein työtä yksin ja heidän työtaakkansa on valtava. Tuon työssäni heitä yhteen. He voimaantuvat, kun pääsevät jakamaan ja saavat toisiltaan vertaistukea.”
Sari-Johannan tehtäviin kuuluu myös antaa välineitä niin koulussa kuin kodeissakin tapahtuvaan trauma- ja kriisityöskentelyyn. ”Tämä auttaa sosiaalityöntekijöitä ja koulun muuta henkilökuntaa arkisissa tilanteissa, kun he kohtaavat sodassa traumatisoituneita ja pelon lamauttamia lapsia tai lapsia, jotka voivat tulla kouluun shokissa, kun ovat kokeneet esimerkiksi kodissaan pidättämistilanteen.”
Sari-Johanna on ollut vahvasti mukana kehittämässä myös paikallisen luterilaisen kirkon diakoniatyötä. Sen myötä tuki ulottuu entistä paremmin kouluista koteihin. ”Oireilevan lapsen kotiin saadaan nyt yhteys ja voidaan näin tukea paremmin koko perhettä ja sitä kautta koko yhteisöä.”
Sari-Johanna kertoi Maskun seurakunnan yhteisen ruokailun yhteydessä olevassa Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa, että palestiinalaiskristityt keskittyvät joulunvietossa jumalanpalveluksiin ja rauhan rukoilemiseen. Normaalit joulun juhlallisuudet ovat tänäkin vuonna sodan takia peruttu. Ihmiset Länsirannalla kokoontuvat yhteen syömään, mutta kokevat samalla ristiriitaisia tunteita, koska samaan aikaan Gazassa nähdään nälkää ja perheillä on surua kuolleista läheisistään.
