Ilosanomaa musiikin voimalla
Musiikilla on iso rooli seurakunnan työssä. Musiikki puhuttelee hautajaisissa usein enemmän kuin puhe. Se antaa sävelten ja lyrikoiden kautta sanoituksia hengelliselle kokemukselle messussa. Kuorolaulun hyvinvointivaikutukset on tutkittu asia. Ja mitä olisikaan rippikoulu ilman punaisen laulukirjan veisuita!
Seurakunnassamme työskentelee kaksi musiikin ammattilaista. Joni Poutanen on tullut Maskuun töihin 2018 syksyllä. Sitä ennen hän on palvellut Rauman seurakunnassa. ”Työnmakuun pääsin parhaiten kesätyön myötä Nurmijärven seurakunnassa, jossa olin kuusi kesää.”
Uusin Maskun seurakunnan viranhaltija on Annakatriina Välimäki, joka aloitti työt Maskussa lokakuussa 2025. ”Olin rukoillut, että saisin elämäntilanteeseeni sopivan työpaikan”, yli 20 vuotta pikkulapsiperheen arkea elänyt Annakatriina kertoo.
Äitiyden ohella Annakatriina on tehnyt kaiken aikaa myös kanttorin töitä. Aikoinaan Kalannin kanttori Toivo Lankinen koulutti Annakatriinan veljen tekemään kanttorin sijaisuuksia. ”Olin itse niissä jumalanpalveluksissa aina mukana, ja kasvoin tähän työhön. 14-vuotiaana sain ensimmäisen kerran soittaa jumalanpalveluksen.”
Joni sen sijaan tuli valinneeksi jatko-opintovaihtoehdon, joka ei ollut aluksi isän mieleen. Martti Lutherin isä halusi poikansa lakiopintoihin, jotta tämä saisi kunnollisen ja taloudellisesti vakaan ammatin papin työn sijaan. Vähän samalla tavalla myös Jonin isä halusi ohjata poikaansa tieteiden pariin. ”Nykyään isä kannustaa minua ammatissani. Suvussa ei ole kenelläkään ollut päätuloa musiikista, joten ei ihme, että tämä oli isälleni harmaa alue.”
Kanttorit hakevat työssään myönteistä tapaa elää ja kohdata toinen ihminen
Kanttorin ammatissa soittaminen ja esiintyminen ovat ydintehtäviä, mutta niin on myös ihmisten kohtaaminen erilaisissa elämäntilanteissa. Joni kokee hienona asiana sen, että hän saa jakaa ihmisten kanssa kokemuksia ja yleisinhimillisesti tärkeitä oivalluksia. ”Esimerkiksi toimitukset aina pysäyttävät sellaiseen hetkeen; on ollut jonkun kaste, ja yhtäkkiä joku on poissa. Tämä on yksi asioista, joka on oivallettava aina uudestaan.”
Joni pohtii paljon sitä, miten kohtaa työssään ihmisiä eri tilanteissa. Tämä on läheinen teema myös Annakatriinalle, joka on jatkokouluttautunut laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettajaksi ja positiivisen psykologian valmentajaksi. ”Näistä opinnoista on paljon hyötyä työssäni, vaikka lähdinkin tekemään opintoja itseäni varten itsetuntemuksen lisäämiseksi ja myönteisten kasvatusmenetelmien löytämiseksi.”
Kanttorien kalentereissa on tehtäviä moneen lähtöön
Annakatriinan osa-aikainen (60 %) kanttorin työ sisältää pääosin perhejuhlissa ja jumalanpalveluksissa palvelemista. ”Haluaisin panostaa työssäni yhteislaulutaitojen opettamiseen.” Koska Annakatriina on vasta aloittanut Maskun seurakunnassa, on vielä vähän hakusessa, miten Annakatriinan virsikouluksi -nimetty toimintamalli parhaiten käynnistyisi.
Jonin kalenteri on lähiaikoina täynnä viestintätehtäviä. ”Tavoitteena on, että seurakuntalaiset olisivat joulun alla samassa paikassa kuin minä, ja tieto Kauneimmista Joululauluista ja konserteista saavuttaisi ihmiset.” Toinen tavoite liittyy siihen, että musiikista nauttiessaan ihmiset saisivat viettää hetken sellaista joulunalusaikaa, jossa ei ole vain kiirettä ja valmisteluja.
Joni on johtanut Maskun kirkkokuoroa jo seitsemän vuoden ajan. ”Kuorolaiset jaksavat olla vuodesta toiseen innostuneita.” Parhaillaan kirkkokuoron kanssa valmistaudutaan adventin messuun, jota poikkeuksellisesti molemmat kanttorit tekevät yhteistyössä.
Haasteena kuorotoiminnassa on tuoda esiin tavoitteellinen tapa työskennellä, mutta niin, ettei rima nousisi liian korkealle.
Pätevät ja jatkuvasti kouluttautuvat kanttorit jakavat työssään osaamistaan. Jonille laulunopettajan opinnot ovat olleet mielenkiintoinen matka ihmisääneen ja sen käyttöön. ”Miten saada muurit minun ja laulamisen välistä pois?” Samaa pohtii myös Annakatriina. ”Musiikkiterapiaopinnoista sisäistetyt opit näkyvät työssäni. Ei tarvitse olla valmiiksi hyvä pystyäkseen musisoimaan tai kokemaan musiikin hoitavan vaikutuksen.”
Maskun seurakunnassa toimii kolme kuoroa: kirkkokuoro, lapsikuoro ja Riviera Gospel. Kuoroihin otetaan mielellään uusia jäseniä. Lisäksi Hemminkikuoro kokoontuu valmistelemaan kaksi kertaa vuodessa toteutettavaa Hemminkimessua varten.
Lue lisää seurakunnan musiikkityöstä:
Tiesitkö, että…
Jonin lempijoululaulu on The First Nowell (Ensimmäinen joulu).
Omissa hautajaisissaan Joni haluaisi soitettavan Johann Sebastian Bachin koraalin Wenn wir in höchsten Nöten sein.
Mielen virkistykseksi Joni laulaa/soittaa pianolla Frédéric Chopinin Nocturnoja.
Annakatriinan lempijoululaulu on Antti Heikkilän Minäkin tahtoisin nähdä. Se on paimenten aaria jouluoratoriosta.
Omissa hautajaisissaan Annakatriina haluaisi soitettavan Bachin kappaleen BWV478 Tule hiljaa suloinen kuolema venäläisen kapellimestari Stokowskin tapaan.
Mielen virkistykseksi Annakatriina laulaa korkealta ja kovaa Sibeliusta ja Ave Marioita.