Seurakuntatalon ovi käy tiuhaan, kun tiistainen miesten piiri on alkamassa
Kiinnostava ohjelma ja tuttu seura tuovat viikoittain ison joukon miehiä yhteen Maskun seurakuntatalolla kokoontuvaan miesten piiriin.
”Meitä ei ole valittu. Me ollaan vaan ruvettu, eikä kukaan ole pois potkinut”, toteavat pilke silmäkulmassa miesten piirin ohjelmavastaava Jouko Jaakkola (oik.) ja kassanhoitaja Jarmo Nurmi.
Heidän vapaaehtoistyönään on pyörittää tiistaiaamupäivisin seurakuntatalolla kokoontuvaa miesten piiriä, joka alkaa valmistautua parin vuoden päästä pidettäviin 30-vuotisjuhliin. Kokoontumiset alkavat aina kahvittelulla ja kuulumisten vaihdolla. ”Yksi osallistuja keksi kerran käynnistää puhelimessaan olevan desibelimittarin,” Jouko kertoo. Yli 80 desibelin lukemien perusteella on todettava, etteivät miehet tässä piirissä ole mitään tuppisuita. ”Puhetta on vaikea saada loppumaan, kun pitäisi jo aloittaa.”
Ohjelmassa on puheenvuoroja ajankohtaisista ja mielenkiintoisista aiheista
Miesten piirin varsinainen ohjelma on aina alustus jostain ennalta sovitusta aiheesta. Joukon tehtäviin kuuluu ohjelman kokoaminen ja puheenvuoron pitäjien kutsuminen paikalle. Ideoita mielenkiintoisista henkilöistä ja aiheista tulee niin omasta porukasta kuin vaikkapa silmien eteen sattuneista lehtijutuista. ”Koko ajan pitää kulkea tuntosarvet yllä, että löydettäisiin ajankohtaisia aiheita ohjelmaan.” Jouko huolehtii, että aina on myös varaohjelmaa siltä varalta, jos alustuksen pitäjä äkillisesti estyisi tulemasta.
Tänä syksynä on kuultu SOS-asioista ja tutustuttu 112-sovellukseen. Uusi kirkkoherra Aino Savolainen on tulossa esittäytymään ja tekoälystäkin tullaan kuulemaan. Syksyn aikana päästään nojatuolimatkalle Jenkkeihin ja opitaan vieraslajeista.
Jarmon, entisen pankinjohtajan, tehtäväksi on tullut luottohomma miesten piirin käsikassan hoitajana. Piirillä ei ole paljon liikevaihtoa, sillä alustajat tulevat aina vapaaehtoispohjalta ja omalla kustannuksellaan paikalle ja seurakunta tarjoaa piiriläisille kahvit ja pullat. Oman piirin jäsen Seppo Uotila toimii kahvittajana. ”Alustajille annamme aina lahjaksi purkin paikallista hunajaa. Joukosta poistuneita muistamme adressein.”
Miesten piirille on muodostunut perinteitä, jotka kuuluvat vuosittaiseen ohjelmaan alustajien vierailun lisäksi. Syksyisin ja keväisin tehtävä vierailu Altin majalle on yksi näistä perinteistä. Tarjolla on grillausmahdollisuus ja nokipannukahvit. Uudempia perinteitä on vuosittainen piknikristeily sekä kotiseuturetki, joka suuntautui viimeksi Tampereelle ja seuraavana vuorossa on matka Turkuun. Joulun alla on tavattu paistaa joulutorttuja ja laulaa Kauneimpia joululauluja. Sinne ovat olleet avecitkin tervetulleita.
Ystäväsuhteiden ylläpitoa ja yksinäisyyden torjuntaa
”Kun jäin työelämästä pois ja tiesin tämän piirin olemassaolon. Olin ollut työväenopiston keskustelupiirissä, ja tuntui, että se on semmoinen juttu, mikä kiinnostaa”, kertoo Jouko omasta tiestään miesten piiriin. ”Ekalla kerralla mentiin juuri Altin majalle.”
Myös Jarmo löysi tiensä miesten piiriin heti eläköidyttyään. ”Vaimo minut tänne ilmoitti, tai oikeastaan määräsi”, Jarmo nauraa. ”Minulla oli työn puolesta tullut Maskusta tuttuja. Miesten piirin myötä nämä ystävyyssuhteet ovat säilyneet tuoreempina.”
Jouko paljastaa aina vähän jännittävänsä tiistaisin kello yhdeksän jälkeen sitä, että onkohan tulijoita, vaikka viime vuosina kävijämäärä on vakiintunut noin 50:n tietämille. ”Kun aika monta kaveria kävelee tiistaisin ovesta sisään, niin onhan se viesti jostakin.”
Uuden tiedon ja kiinnostavien aiheiden lisäksi miesten piiri toimii myös yksinäisyyden torjujana. ”Täällä on kyllä saanut ystäviä”, toteaa Jouko. ”Eikä meillä kysytä, kuulutko seurakuntaan tai oletko maskulainen.”
Omien kokoontumisten lisäksi miesten piiriläisille on satunnaisesti tarjolla erilaisia vapaaehtoistehtäviä, kun heitä kutsutaan esimerkiksi hautajaisiin arkun kantajiksi tai tapahtumiin aulaisänniksi ja liikenteenohjaajiksi. ”Tähän toimintajoukkoon toivotaan mukaan lisää porukkaa”, Jarmo vinkkaa lopuksi.
Tiesitkö, että…
miesten piiri syntyi 28 vuotta sitten, kun työelämästä pois jäänyt Asko Hömppi pohti, voisiko olla joku porukka, joka voisi kokoontua säännöllisesti. Hän lähetti kirjeen kahdeksalle hengelle, ja lähes kaikki tulivat paikalle. Heistä Jaakko Vilhonen on vielä mukana.
Nykyään miesten piirissä kokoontuu viikoittain viitisenkymmentä miestä. Uusia tulee mukaan tasaiseen tahtiin.